Kaksi nuorta miestä Wyattia ja Billyä, jotka "lähtivät etsimään todellista Amerikkaa, mutta eivät löytäneet sitä". Vuonna 1998 elokuva valittiin "kulttuurisesti, historiallisesti tai esteettisesti merkittävänä" elokuvana säilytettäväksi Yhdysvaltain kongressin kirjaston National Film Registryssä.Easy Rider kuuluu road movien genreen ja on elokuvaklassikko, joka on uuden sukupolven ja murroksen aikakauden keskeinen symboli. Se on halvalla tehty independent-elokuva, josta tuli vuosikymmenien menestys ja erään elämäntyyliin symboli. Alle puolen miljoonan dollarin budjetti oli jo vuonna 1969 tuottanut yli 19 miljoonaa dollaria. Elokuvaa pidetään yhdysvaltalaisen vastakulttuurielokuvan virstanpylväänä, ja sikäläisittäin "mittatikkuna eräälle sukupolvelle" joka "otti valtaansa koko kansan mielikuvituksen". Sen on sanottu kuvastaneen Vietnamin sodan ajan synnyttämää jakautumista yhdysvaltalaisessa kulttuurissa vakiintuneeseen järjestelmään ja sitä vastustavaan kulttuurigenreen.
Valitettavasti Easy Rider ei ole saatavilla Suomessa missään striimipalvelussa.
YVoit ostaa tai vuokrata elokuvan Easy Rider Suomessa seuraavista striimipalveluista: iTunes, Viaplay, Blockbuster, Google Play, Microsoft, SF Anytime ja Telia TV.
Easy Rider julkaistiin 55 vuotta sitten vuonna 1969.
Tuotteelle Easy Rider ei ole vielä arvosteluja. Ole ensimmäinen, jotta mielipiteesi huomataan!